Yhteisöasumisen pohjoismaiset asiantuntijat ovat pohtineet tulevaisuuden asumismuotoja ja yhteisöasumista. Miltä yhteisöasumisen näyttää tänä päivänä Suomessa – ja mitä voisimme oppia muiden maiden kokemuksista?
Suomessa yhteisöasumisen pitkistä perinteistä huolimatta suunnitteluprosessit ovat usein monimutkaisia. Tämä johtuu muun muassa erilaisten ryhmien, kuten ikääntyneiden tai vaikkapa saman perheen sisällä olevien monisukupolvisten yhteisöjen, erilaisista tavoitteista. Lisäksi rakennuksen suunnittelu ja rahoitus ovat hankalia prosesseja.
Yhteisöasumisessa yhteisenä lähtökohtana ovat kuitenkin visio ja arvot, ja monille asumisratkaisussa merkitsevätkin arjen kestävyys ja ekologisuus.
Suomessakin alkaa olla yhä enemmän yhteisöllisyyttä korostavia asumismuotoja. Asuinympäristöihin ja niiden yhteisöllisyyteen tulisi kiinnittää huomiota. Kun ikäihmiset eivät halua vaihtaa asuinpaikkaa palveluiden menettämisen pelossa ja heittää kannustetaan kotona asumiseen, monen oma koti muuttuu yksinäiseksi ja turvattomaksi paikaksi, sillä yhä useampi ikääntyvä asuu yksin.
Keväällä 2017 päättyneen ASUVA-hankkeen (Asumisen uudet vaihtoehdot ja hyvä vanhuus) keskeisiä tuloksia oli, että asuinalueiden yhteisöllisyyden edistämisellä ja yhteisöasumisella on myönteinen vaikutus ihmisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun, mikä on linjassa aiempien kansainvälisten tutkimustulosten kanssa. Julkisilla toimijoilla on myös tärkeä rooli yhteisöllisyyden mahdollistamisessa ja jatkuvuuden luomisessa. Nyt käynnissä on yhteisöasumisen uusi aalto, joka eroaa aiemmasta ainakin siten, että hankkeet ovat suurempia mutta niiden hoito jää enemmän asukkaiden omalle kontolle, sillä ryhmärakentaminen on vallitseva toteutusmuoto.